Ota yhteyttä 040 821 7749

Lähitaikuus - Ohjelmaa pöytiin tarjoiltuna

"Mitä silmät saavat todistaa, sitä järki ei pysty selittämään. Lähitaikuus saa yleisön totaalisesti repeilemään, parasta hyvän tuulen viihdettä vuosikausiin!"

 

Lähitaikuus antaa mahdollisuuden kokea huippuviihdettä aivan silmien edessä ja taikuus tapahtuu useimmiten asiakkaan omassa kädessä. Lähitaikuudessa vuorovaikutus korostuu, sillä lähes kaikissa ohjelmanumeroissa asiakkaat pääsevät itse osallistumaan taikuuden synnyttämiseen. Asiakkaan omassa kädessä tapahtunut onnistunut taikuuden ihme saa aikaan yhteistä voitontunnetta ja riemua ympärillä olevien ihmisten kesken ja palkitaan aina spontaaneilla aplodeilla. Asiakkaat saavat myös useimmissa ohjelmanumeroissa muistoksi esineen, jolla taikuus on tapahtunut, esimerkiksi pelikortin nimikirjoituksella.

 

Olen erikoistunut lähitaikuuteen ja taitojani olen hionut aina Las Vegasissa asti.

Lähitaikuus sopii loistavasti toimitilojen avajaisiin, cocktail-tilaisuuksiin, projektien päättäjäisiin, kesäjuhliin, teemabileisiin, rennompiin iltajuhliin ja pikkujouluihin. 

 

 

"Tapasin Henrin Oulussa enkä tiennyt mitään close up -taikuudesta. Henri kertoi, että  se on taikuutta lähes tappietäisyydeltä. Leukahan siinä tuli kipeäksi... joka loksahti auki hämmästyksestä!"


- Jaajo Linnonmaa / Radio Suomi Pop  

 

 

"Henri Kemppainen oli esiintymässä asiakasyrityksemme sisäisessä KickOffissa.
Jo ennen tapahtumaa yhteistyö Henrin kanssa sujui erittäin hyvin, huomasi että hän todella paneutuu jokaiseen tilaisuuteen
ja asiakkaaseen eikä tee vain keikkoja liukuhihnalta.
Paikan päällä Henri voitti rempseällä ja iloisella olemuksellaan asiakkaat nopeasti puolellensa
ja loppuillasta suurin tungos olikin hänen ympärillään - ei ruokapöydässä kuten usein käy. :)


- Kaisa Haapola / Project Manager / HRG Nordic,

Events & Meetings Management

 

 

"Henri ei pelkästään ole loistava taikuri, vaan erittäin hyvän tilannetajun omaava humoristinen esiintyjä. Suosittelen erityisesti lähitaikuuden saralla mm. yritystapahtumiin.
Tällaisia Suomi tarvitsee!"

- Tim Haupt / Service Manager / CGI Suomi Oyj


 

Suosittu lähitaikuus Show (Close Up show) pienelle yritysporukalle

Ryhmäkoon ollessa pieni (n.5 – 20 ihmistä) suosittelen ohjelmaksi Close Up Showta. Kysymyksessä voi tällöin olla intiimimpi asiakastilaisuus tai henkilökunnan illanvietto. Esitys toteutetaan yhdessä vieraiden kanssa, joka tekee showsta mieleenjäävän elämyksen.

Harvoin pääsee näkemään ja kokemaan showta aivan silmien edestä!

 

                                              

 

Tietosuojakäytäntö ›